maanantai 22. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Eipä oo tännekkään tullu mitää taas vähän aikaan päiviteltyä, joten jos nyt vähän taas jotain höpöttelis.

Elokuun lopulla Lucalla kävi morsian kylässä ja Xitamiz Vezpera Violette astutettiin onnistuneesti =) He kävivät kahtena päivänä ja ensimmäisenä päivänä Luca tiesi heti mikä on homman nimi eikä meinannut malttaa sisälle asti, ja kun sisälle päästiin ei siinä hommassa kauan nokka tuhissut =) No seuraavana päivänä Luca oli vähän sitä mieltä et tää on jo kokeiltu juttu eikä meinannut millään ruveta astumaan, vaikka narttu kovasti itteään tarjosikin. Kyllähän se sitten siitä ku mentiin toiseen huoneeseen pois heidän edestä =)
Muutama viikko sitten sain kuulla että ultrassa oli näkynyt ainakin 4 pentua =) Nyt sitten vaan odotellaan vielä hetki ja jännitetään mitä tulee ja kuinka monta <3 =)
Tässä vielä pentueen sukutaulu

Joo ja näyttelyissäkin käytiin viikonloppuna pitkästä aikaa, hienoja koiria siellä oli taas vaikka Lucahan on tietysti kaikkein kaunein =) Kuvia ei oikein saanut kun kamerassa oli asetus jotenkin pielessä joten kaikki kuvatkin meni pieleen. Noo VAL ERI2 SA PU3 vara-CACIB sieltä sitten tuli, semisti ehkä vähän harmitti vaikka hyvinhän tuo meni. Täytyy kyllä sikata treenata sitä ennen messaria, pitäis saada liikkeeseen ja seisomiseen paljon enemmän ryhtiä sille + 1-2kg


maanantai 13. elokuuta 2012

Kesän kuulumisia

Näköjään tullu pidettyä kesän taukoa kirjottelusta, mutta jos  nyt näistä suurimmista jutuista kertoilis. =)

Kesän ajan ollaan otettu Luksun kans aika rennosti, pientä treenailua aina silloin tällöin, oon huomannu et tosta saattais oikeesti hyvä tokokoira ja jollei varsinainen toko niin rallytoko vois olla meijän juttu, on se sen verran kasvanu aikuiseks et kuunteleminen on nykyään ihan eriluokkaa :) Seisomista ei tartte oikeestaa enään ees treenata, Luca seisoo kehässä "kuin tikku paskassa" =)

Ehkä paras juttu on se, että oon varmaan 2 vuotta kuollannu Maelsonin kevythäkkiä! Tossa yhtenä päivänä olin menossa mustiin & mirriin hakemaan jotain tyyliin kakkapusseja, ja kun menin ovesta sisälle tippu mun leuka varmaan lattiaan asti, heti oven edessä oli 2 maelsonin häkkiä puoleen hintaan ja ne oli viimiset ja tietty Lucan kokoa molemmat! Eihän sellasta nyt voinu jättää ostamatta, ja mulla sattui just olemaan 2kpl 5€ mustin & mirrin lahjakortteja, häkin normaalihinta oli 129€ ja sain sen hintaan 54,50€. Toi on kyllä ehkä paras ostos ikinä! Nyt en malta millään oottaa lokakuun näyttelyitä et pääsen ulkoiluttaa tota häkkiä =) Ja jännä sekin, että mulla oli kaverilta kevytmetallihäkki lainassa ja se oli mulla mukana Rauman näyttelyissä, no siellä ku laitoin Lucan sinne häkkiin ni se ei tykänny siitä ei ollenkaan. Porvoossa kokeilin taas laittaa sitä siihen häkkiin mut eipä menny, enkä sitte viittiny ihan väkisin pakottaa. Nytte kun ostin ton niin heti kun sain sen kokoon kotona , niin Luca paineli sinne samantien koisaamaan. =)

Sitten vähän ikävämpi juttu, 6.8 Lucalla alko hirvee ripuli ja 6 päivää se kakkis pelkkää vettä ja välillä verta, ensin kokeiltiin nupektiä mikä yleensä on auttanu, no nytpä ei auttanut. Sitten kokeiltiin canicuria eikä sekää helpottanut. Luca vaan laihtu ja laihtu eikä mikään helpottanu, paastoa kokeiltiin ja kaikkia mahdollisia eri ripuliruokia, mutta ei. Perjantai aamulla soitin eläinlääkäriin ja kysyin et mikä mitäs nytten, niin sieltä tuli vastaus, että ei oo hätää eikä tartte tuoda sinne niin kauan kun koira on pirteä ja suostuu juomaan. No Luca oli koko ajan ihan normaali, ehkä vähän enemmän nukkus mitä yleensä ja suostui juomaan. Lauantai iltapäivällä hain apteekista lääkettä nimeltä antepsin, illalla annoin puolikkaan ja kas kummaa, yöllä ei tarvinnu käydä ulkona ja aamulla kakka oli normaali! Nyt se saa sitä sitten viikon kuurin, nyt vaan toivon että sitten kun toi kuuri loppuu se vatta pysyy normaalina ja Luca sais lähteneet kilot pian takaisin.

Tässä nyt ehkä suurimpia juttuja, muutamassa mätsärissä ollaan käyty suurimmasta osasta punanen nauha eikä sijaa, paitsi 27.5. Luca oli PUN1 ja BIS4 ja 6.8. PUN3. =))) Toivottavasti ei tullu liian pitkä postaus =)
Sitten vähä kuvia vielä kesältä =) JA Maelsonin häkistä! <3




Match show 26.7

Osallistuttiin 26.7 mätsäreissä Martinan kanssa parikilpailuun.
Luca & Preta

Martina esitti hienosti!

Ne oli taitavia ja näytti upeilta!

Match show 6.8






tiistai 12. kesäkuuta 2012

Näyttelymenestystä!!

Elikkäs 3.6 oltiin Lohjalla ryhmänäyttelyssä, sertihän sieltä tuli kun 4 pinseriä vaan oli. Se serti pelasti sen reissun, matka sinne ja takas oli ihan kamalaa navigaattori ei tienny mistään mitään ja oltiin ihan hukassa, sentään päästiin suht ajoissa perille. Sääkin oli ihan kamala vettä tuli koko ajan ja just kun oli alkamassa pinserit tuli sitä vettä ihan kaatamalla, Lucahan oli sitä mieltä et ei käy, hän ei vesisateessa seiso vaan yritti koko ajan istua, liikkuminen oli kans vähän niin ja näin, arvostelussakin luki että rankkasateesta johtuen ei paras mahdollinen :) Sieltä ei jostain syystä tullu otettua ees kuvia. :)

Noh nyt viime lauantaina 9.6 käytiin Porvoossa erkkarissa. Vähän sillä astenteella menin et no ei kait sieltä mitään tuu, olihan siellä sentään 33 pinseriä mikä on melko paljon. Negatiivinen ajattelu auttoi taas ja kolmas serti tuli! En kyllä osannu yhtään odottaa sitä ja ihan tärisin sen jälkeen vaan kun niin yllätyin :) Ihan uskomatonta et vuos sitten ei tullu ees mieleen viedä tota mihinkään näyttelyyn, onneksi kasvattaja sai sitten ylipuhuttua :) Tammikuussa saatiin siis ensimmäinen serti ja nyt kesäkuussa se on suomen muotovalio! Jos sitten kattelis noita KV näyttelyitä enempi ja rupeis selvittää noita ulkomaan näyttelyitä. :)

Yritän saada aikaseks laitettu tänne noita arvosteluita, jahka joskus saan selvää parin arvostelun käsialasta :)

Alla pari kuvaa Porvoon erkkarista





sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Näköjään jääny päivittelyt vähälle taas :) Tosiaan mätsäreissä ollaan käyty joo, ei kyllä mennyt mitenkään erikoisesti, punaisen nauhan toi melkeen aina saa mutta siihen se sitten jääkin. Eihän tommonen pinsu näytä miltään tuomareitten mielestä jos vieressä seisoo esim. akita tai tanskandoggi, mutta hyvää reeniä se aina on :)

Raumalla käytiin 5.5 näyttelyissä, oli kylmää ja märkää eli ei mikään paras ulkonäyttely ilma. Omasta mielestä olisi voinut paremminki mennä, Luca ei ollut ihan täysillä mukana kun samassa porukassa oli juoksusia narttuja, mutta
AVO ERI AVK2 sieltä tuli. Seuraavaksi ois sitten vuorossa 3.6 Lohjan ryhmänäyttely ja 9.6 Porvoossa SSPK:n erkkari, katotaan kuin siellä käy :)

Pari kuvaa Rauman näyttelyistä, ja tosiaan mun kengät oli puhtaat kun lähdin kotoa x)

                                 Rauma 5.5.2012


                                 Rauma 5.5.2012

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kevät

Kevät se siellä kolkuttelee satunnaisista lumisateista huolimatta, eka leskenlehtikin nähtiin eilen, harmi ettei ollut kameraa mukana, tosin kaikki varmaan tietää minkä näköinen on leskenlehti pölyisellä tienpientareella :). Varma kevään merkki on myös se, että mätsärit alkaa! Se on mukavaa touhua se ja vielä plussana se, että Luca saa kehäharjotusta lisää. Näyttelyitä odotellaan kovasti, ekoihin ollaan jo ilmottauduttu eli Raumalle toukokuussa, toiset on sitten kesäkuussa SSPK:n pääerikoisnäyttely Porvoossa. Toivotaan että ne 2 puuttuvaa sertiä tulis noista niin saatais se FIN MVA:n arvo, vaikka ei näitä näyttelyjuttuja pidä kovin tosissaan ottaa. 


Jotain harrastus juttuja pitäs kans kehitellä, viime syksynä käytiin etsijäkoirakurssilla(ei etsijäkoiraliiton), Luca tykkäs siitä hommasta ihan hirveesti, nyt vaan odotellaan josko se palais talvilomaltaan. Verta olis kans pakkasessa paripulloa jos sitä tän pääsiäisen aikana sais tehty vaikka pari verijälkeä :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

"Tyhjän mahan syndrooma"

Tämmöinen lyhyt kertomus Lucan kuningasideasta. Elikkä Lucalla on "vaivana"  tyhjän mahan syndrooma, eli jos ei syö illalla muuta kuin luita rupeaa se yön aikana oksentamaan. Nooh, eilen illalla se söi sianselkää enkä sitte huomannu kattoa söikö nappuloita, kun on kovin nirso niiden suhteen ja niinpä hän oli taas oksentanut luunpalasia. Tänään illalla ihmettelin, että mitä se oikeen mutustaa sohvan takana, omaa oksennustaan tietenkin tai oikeastaan niitä luunpalasia. xD

Tulipahan nyt tämäkin tieto jaettua tänne, eikä täyty facebook seinä enään koiran oksennus päivityksistä :) Koitan tänne jatkossa kirjotella mahdollisimman usein mitä ihmeellisyyksiä pinserin (ja sen omistajan) elämässä tapahtuu. :)